sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Voihan silmukointi

Törmäsin tähän ohjeeseen Ravelrya selatessani ja huivi oli "ihan pakko" saada heti puikoille. Lankavalintakin oli aivan selvä, joten eipä muuta kuin silmukoita luomaan. Koska harmaa kerä oli hieman vajaa, en uskaltanut tehdä tätä ihan ohjeen mukaan puoliksi.

Lanka: Malabrigo Arroyo (English Rose ja Plomo) 
Puikot: 4,5 mm
Langan kulutus: 179g

Neulominen sujui ihanan nopeasti telkkua katsellessa, mutta sitten tuli viimeistelyn aika. Ikinä ennen en ole silmukoinut ja tässä piti silmukoida kokonainen kerros. Aloitin, purin, aloitin uudelleen ja purin taas. Parin viikon aikana tämä tapahtui useampaan kertaan ja joka kerta lopulta huivi päätyi takaisin keskeneräisten kasaan hermojen kiristyessä.

Tänä aamuna purin hammasta ja päätin, että nyt tämä työ valmistuu. Niinhän siinä sitten kävikin, hitaasti mutta varmasti sain koko kerroksen silmukoitua. Jälki ei ehkä ollut ihan parasta mahdollista, mutta onpahan käyttövalmis kuitenkin. Eiköhän sen silmukoidun kerroksen voi jemmata niskaan ponnarin taakse :)



Vähän haikea olo, kun nyt Arroyo-varastoni on loppu. Ehdottomasti tämä on ollut yksi lempilankojani ihanan pehmeyden, mukavan neulottavuuden ja myös kulutuskestävyyden ansiosta. Tätähän vielä saisi ainakin saksanmaalta, mutta pitäisi malttaa lankaostosten kanssa tässä alkuvuodesta. Maaliskuussa olisi tiedossa kolmen päivän matka Tallinnaan, johon sisältyy yksi tai todennäköisesti kaksikin käyntiä Karnaluksissa. Sehän ei varmasti tee kovin hyvää lankalaihikselle, joten täytyy laittaa puikot heilumaan ja yrittää saada sopivasti miinusta ennen reissua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti