lauantai 13. syyskuuta 2014

Kettutyttö collegehousuissa

Kärsin jatkuvasta olohousupulasta, koska näille kintuille ei vaan kaupasta löydy tarpeeksi pitkiä lahkeita ja ompelukone on liian usein kaapin perukoilla. Tusina kuraisia tassuja pitää huolen siitä, että housujen pesuvälit eivät veny turhan pitkiksi ja siis yhdet tai kahdet kotihousut ei vaan riitä...

Kesäloman alussa olin päättänyt, että monta kuukautta kaapissa odotelleet ruskea college ja turkoosi resori saisivat vihdoin muotoutua housuiksi. Varmuuden vuoksi käväisin vielä lisäinspiraatioksi hakemassa Eurokankaasta aivan ihanaa kettutrikoota. Puoli kuudelta toiseksi viimeisen lomapäivän aamuna aloin piirrellä kaavoja voipaperille ja nostin Berninan kaapista keittiön pöydälle.

Luvattoman pitkän ompelutauon jälkeen pari kangaspalaa tuntuivat muotoutuvan vaatteiksi yllättävänkin helposti. Pientä takkuilua oli housujen kanssa, kunnes tajusin vaihtaa ompelulangan toiseen. Langan vaihdon jälkeen Bernina jaksoi taas tehdä nättiä tikkiä.

Oma hupinsa olikin sitten valmiiden vaatteiden kuvaaminen :)

"Hetki, mä nostan vielä vähän näitä housuja."


"Oota nyt, mä laitan vielä lahkeenkin paremmin."


"Tää paita vähän nousi, ootas mä korjaan senkin."

  

Jaa mitä, pitikö tässä ottaa jotain poseerauskuviakin? Eipä vissiin, eikun hetkonen... 
"Kato, ihan samaa resoria hihoissa ja lahkeissa."


Kettukangas ei ihan pääsyt oikeuksiinsa näissä kuvissa, mutta sitä voi tosiaan käydä tarkemmin ihastelemassa täällä. Paidasta jäi kangasta hieman yli ja vielä päivän viimeisenä ompelutyönä oli pakko tikata pipo. 


Tämän päiväisestä jääneen hyvän ompelufiiliksen kun muistaisi jatkossakin, niin ehkä kone olisi useamminkin käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti