sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulupalloja

Joulukuun ensimmäinen päivä. Sehän tarkoittaa sitä, että nyt saa ihan julkisesti, ilman vastanapinoita, hehkuttaa joulua seuraavat 23 päivää. Pääsin siis hyvillä mielin askartelemaan joulupalloja.

Ensimmäisen pallon valmistumisen jälkeen isäntä kysyi: "Kenelle tää oli menossa?". Siinä kohtaa tajusin, että kaikki viimeaikoina tehdyt työt ovat pääsääntöisesti menneet paketteihin. Taitaa olla käsityöläisten yleinen ongelma. Nämä pallot kuitenkin jäävät koristamaan omaa kotia tänä vuonna ja toivottavasti säilyvät myös tuleviin vuosiin.

Omat haasteensa oli saada kuvat palloista. Ajatuksenani oli kuvata pallot ulkona. Ensimmäisenä nuorin koiramme oli vahvasti sitä mieltä, että kaikki pallot ovat juuri häntä varten tehtyjä, kivoja leluja. Tästä vielä selvittiin, mutta juuri kun sain pallot ripusteltua omenapuun oksiin, alkoi kova tuuli ja räntäsade. Ihan putkeen ei siis mennyt kuvaukset, mutta ehdin kuitenkin räpsäistä muutaman kuvan ennen kuin oli pakko viedä kamera ja pallot sisään.

Loput lähikuvat oli pakko ottaa sisällä.

Laatikossa odottaa vielä viisi styrox-palloa omia päälisiään. Onneksi ensi viikonloppuna onkin pitempi vapaa, joskos ne silloin ehtisi.

Joulun kunniaksi myös pitsit ja nauhat saivat uudet säilytysastiat. Näihin tosin ei mahdu kuin murto-osa nauhavarastoista. Josko jonain päivänä varastot olisivat sen verran pienet, että nämä kaksi purkkia riittäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti