perjantai 15. huhtikuuta 2016

Opettajatar

Viime marraskuun Tampereen kädentaitomessuilta tilasin 4 vyyhtiä Väiskiä värissä vilja, sitä kun ei sattunut hyllyssä olemaan kuin kolme vyyhtiä ja halusin kuitenkin kaikki neljä samaa värjäyserää. Ajatuksissa siinsi silloin joku ihana neuletakki ja sellainenhan niistä nyt sitten tuli.

Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen (vilja)
Puikot: 3,5mm pyörö + sukkapuikot
Langan kulutus: 381g
 
Lanka saapui maaliskuun ensimmäisinä päivinä ja jotenkin siinä lankoja hivellessä mieleen tuli heti tämä malli. Siinä tilanteessahan ei auta kuin tehdä se, miksi lanka haluaa taipua. Tätä takkia tikuteltiin ajomatka Tallinnasta Riikaan ja takaisin sekä monena muuna hetkenä. Kertaakaan ei tullut sellaista uupumusta eikä tympääntymistä, joita monesti ison työn kanssa tulee, eli mitään välitöitä ei tarvittu. (SNY-huivikin valmistui vasta tämän jälkeen, mutta pääsi blogattavaksi vain aikaisemmin).

Tein tästä aavistuksen pidemmän kuin ohjeessa ja näillä raajamitoilla myös hihat ovat todella paljon pidemmät kuin ohjeessa. Siksi varmaan lankakin meni ei nyt tiukoille, mutta ei sitä kovin paljon jäänyt ;) Riitti kuitenkin näihin hieman "ylipitkiin" hihoihin. :)

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä upea neuletakki! En voi kuin ihailla ihmisiä, jotka ovat näin taitavia! Takin väri on muuten just hyvä :) T. Sny:si

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään tästä ihan älyttömästi ja tämä takki oli mukanani myös käsi- ja taideteollisen pääsykokeissa esiteltävänä työnä. Nyt jännityksellä odottelen tuloksia...

      Poista