torstai 8. lokakuuta 2015

Uudet kujeet

Alunperin ostin kasan Dropsin Nepal-lankaa siksi, että neuloisin isännälle niistä villapaidan. Muutaman vuoden hilloamisen ja ahkeran suunnittelun jälkeen niistä muotoutui kuitenkin villatakki ihan vaan itselleni. Olen joskus ollut kuulevinani, että näin olisi sattunut paremmissakin piireissä ja meillä nyt ainakin. ;)

Lanka: Drops Nepal (0506)
Puikot: 5,0 mm
Koko: M
Langan kulutus: 693g
Takki neulottiin yhtenä kappaleena (jes, ei yhtään ylimääräisiä saumoja ommeltavaksi) ja juuri kun sileä oikea alkoi tuntua vähän tylsältä, pääsikin neulomaan kaarroketta, johon tuli sekä pitsiä että palmikkoa. Kaaviota seuratessa takki valmistuikin kuin huomaamatta ja tällä kertaa sain jopa pingotuksen ja päättelyt tehtyä heti...


Malli oli mukava tehdä, sopivan helppo telkkuneuleena ja näin paksulla langalla tuli nopeasti valmista. Tällaisen voisi tehdä joskus toisenkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti