torstai 25. kesäkuuta 2015

SNY Kevät 2015, kesäkuun paketti

Kesäkuun paketti saapui ennen juhannusta... Tätä pakettia hakiessa oli jo hieman haikea mieli, mutta samalla kuitenkin jännitys paketin sisällöstä ja siitä, kuka SNY:ni oikein onkaan.
Ihan ensimmäisenä haluan kertoa, että ihana SNY:ni oli KaSu. Vielä kerran suuri kiitos tästä mahtavasta keväästä <3 Jokainen paketti ja muistaminen on osunut aivan nappiin. :)

Kaikkia kesäkuun paketista löytyneitä yllätyksiä en saanut edes yhteen kuvaan mahtumaan. Ainoa ajatus, joka pyöri mielessäni oli: "mun arjessa on nyt ainakin luxusta".

Paketista löytyi ihana pussukka (jonka päättelin parini itse tekemäksi), josta löytyi hauskat kupit, vihreää teetä ja minttusuklaata. Nam :P


Muutama muukin meillä halusi kovasti avata paketin ja syykin selvisi: Paketista paljastui koirille kaksi pussia herkkuliuskoja, kisulle nameja, vähän lisää suklaata ja kaunis pieni ruukku.


Ruukun sisältä löytyi pyyhe, saippua, saunakivi ja suloinen koristemuurahainen, jota ensimmäisellä pikavilkaisulla erehdyin kammoisena luulemaan hämähäkiksi. Olisipahan tullut siedätyshoitoa :D Muurahainen pääsekin koristamaan kasvimaan vierellä olevaa oleskelupaikkaa.


Ja mitä herkullisia puuvillalankoja <3


Nämä langat olivat viimeinen sysäys siihen, että kävin hankkimassa itselleni Lollo Bearin ohjeen. Pitkään mietin, minkä Heidin suloisista pehmoleluohjeista ensimmäisenä otan käsittelyyn ja jokin tuossa nallessa vetosi juuri sinä päivänä eniten. Virkkuukoukkuhan oli saatava käteen heti ja tällaisia sitten on pikkuhiljaa muodostunut. Eiköhän näistä vielä jonain päivänä nalle muodostu. :)


6 kommenttia:

  1. Ihanaa jos paketit ovat olleet sinulle mieleisiä. Kauniin nallen olet aloittanut. :) Pussukan tein ihan sinua varten, toivottavasti sille löytyy käyttöä. Iloisia kesä päiviä koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä, kaikki paketit olivat kyllä enemmänkin kuin mieleisiä :) Pussukka pääsi jo hyötykäyttöön, siellä nallen palaset säilyvät hyvin ennen kokoamista. Ihanaa kesää sinnekin!

      Poista
  2. Todella hieno lopetus kuluneelle kierrokselle. Upea paketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kierros oli mahtava ja tämä kyllä kruunasi kaiken :) Aivan loistava paketti :)

      Poista