keskiviikko 20. toukokuuta 2015

SNY Kevät 2015, toukokuun paketti

Pahoitteluni tämän raportin viivästymisestä. Paketin hain siis jo viime viikon perjantaina, mutta vasta nyt saan sen raportoitua erittäin huonolaatuisten pikaräpsyjen kera.

Ihana SNY:ni oli taas keksinyt pakettiin kaikkea kivaa :) Langat ovat kaikki ihan uusia tuttavuuksia: Siljen Alpakkaa ja Katian Rustic Silkiä. Alpakka on aina varma valinta, se on niin pehmeää ja lämmintä ja nämä väritkin ovat aivan ihanat. Katian silkkilanka herätti suurta ihastusta, aivan ihanan tuntuinen ja keväisen värinen lanka, jonka mattapinta on tosi kivan näköinen. Enpä ole koskaan tehnyt mitään 100% silkkilangasta ja nyt jäin oikein miettimään, mitähän ihanaa tästä tekisin? Hyviä ideoita otetaan mieluusti vastaan :)


Ihanien lankojen lisäksi paketista löytyi teetä ja aivan suloiset rintakorut. Näistä ainakin toinen pääsee koristamaan laukkuani. :) Teellekin on ollut tarvetta tänä keväänä, sen verran koleaa ja sateista keliä on pitänyt.

SNY:ni, kyselit vielä viimeiseen pakettiin liittyen puuvillalangoista. Ne olisivat enemmän kuin tervetulleita, olen tässä harkinnut niitä hankkivanikin lisää, kun haluaisin kovasti kokeilla Heidi Bearsin hahmojen virkkausta (ainakin Happypotamus ja Fatty Lumpkin). Ihan kuin olisit tämän arvannutkin jostain ;)

Yhdyn aivan täysin SNY:ni haikeisiin tunnelmiin siitä, että tämä oli jo toiseksi viimeinen paketti tämän kevään kierroksella. On ollut aivan ihana saada paketteja ja muistamisia juuri sinulta SNY:ni. Kiitos <3  

3 kommenttia:

  1. Ihanaa kun langat olivat mieluiset ja väritkin ok :) Nyt miettimään ja kokoamaan viimeistä paljastus pakettia. Onnea koiranpennun johdosta. On niin suloisen näköinen. Aurinkoista toukokuun jatkoa sinulle <3
    Sny:si 2 :D

    VastaaPoista
  2. huippu ihanan paketin olet saanut.

    VastaaPoista