keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 viimeinen

Ihanaa, kuuden päivän miniloma edessä. Lankavarasto sai hieman täydennystä, ettei vaan pääse langat loppumaan kesken loman.

Muutama kerä Hjertegarnin Blend Bamboota (400g väriä 2500, 300g väriä 1361 ja 200g väriä 731).


Pikkuisen Gjestalin Maijaa (300g väriä 234 ja 250g väriä 200) sekä 50g Hjertegarnin Extrafine Merinoa värissä 1107.


Ja jotta tätä lankavarastoa saisi pienennettyä, tarvitaan hyvät työkalut. Kuin tilauksesta sattuivat nämä olemaan tarjouksessa, enkä voinut jättää hyllyyn.


Jottei varasto pääsisi enää enempää pulskistumaan, päätin aloittaa (varsinkin tammikuussa) niin muodikkaan laihduttamisen. Tästä alkakoon vuoden 2015 lankalaihikseni. Alkupainoa en lähde edes arvailemaan, punnituksesta puhumattakaan. Tarkoituksena olisi siis kuluttaa enemmän kuin ostaa ja viimeistään vuoden lopussa olla miinusmerkkisissä lukemissa. Nämä juuri ostetut langat saavat mennä tammikuun plussiin, koska aika paljon tänä vuonna tehtyjä, lähes valmiita töitä on valmistumassa tammikuun aikana. Tavoitteena olisi tälle vuodelle olisi pienentää lankavarastoa kahdella kilolla.

Vuoden viimeistä päivää piristi kummasti kauppareissun aikana postilaatikkoon ilmestynyt yllätys. Monessa paikassa olen kehunutkin, kuinka ihanat naapurit meillä onkaan: iloisia ja auttavaisia ihmisiä, joiden kanssa on aina mukava rupatella. Tänään meitä oli muistettu lahjapussilla kortteineen.


Näissä hyvissä tunnelmissa haluan toivottaa kaikille Onnellista (ja silmukoidentäyteistä) Uutta Vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti